Konferenssikäyntejä: TCDisrupt London 2014

TCDisrupt Europe pidettiin jo lokakuun puolella Lontoossa, mutta jostain syystä kalenterista ei ole löytynyt kunnolla aikaa kirjoittaa blogiin muistiinpanoja ylös aikaisemmin. Nyt Slushin kynnyksellä onkin hyvä viimein julkaista tämä postaus.

Reissunpäällä Lontoossa luottotavarani ovat olleet pitkään seuraavat:

Tep wireless

Tep Wirelessin mobiili hotspot, jolla saa pienehköllä kustannuksella internetyhteyden käyttöön melkein missä tahansa. Myös konferenssien ja tapahtumien aikana omasta hotspotista on hyötyä, sillä konferenssiverkoilla on aika usein taipumus kuukahtaa kuorman alla.

Kamera

Toinen luottokama on luonnollisesti kamera. Vaikka Lumia 1020 toimii hyvin pokkarina, ei se korvaa järkkäriä. Hyvät kuvat tapahtumasta auttavat muistamaan ja jakamaan ajatuksia paremmin tapahtuman sisällöstä, sekä ideoista joita matkan aikana sattui heräämään.

Joku voisi sanoa, että käytän kameraa tai kameroita kuvamuistina.

Matka alkoi humoristisissa merkeissä, kun matkatavaroiden saapuminen Lontoon päässä kesti suhteettoman pitkään ja karusellissa pyöri yksinäisiä kierroksia matkaajan painajainen – yksinäinen hammasharja.

Hammasharja

Ennen pitkää löysin kuitenkin tieni kaupunkiin ja pelipaikoille Thamesin rannalle.

Puhelinkoppi

Selfie

Starbucks

Selfie

Badge

Rantaa

Transferwise

Transferwise oli jo siirtynyt disruptiossa massamarkkinoille. Tapahtuman aikana oli tarkoitus tutustua ja tutkia mitä disruptioita olisi lähitulevaisuudessa mahdollisesti tulossa, sekä haistella ja oppia ymmärtämään paremmin miten alan sijoittajat ko. alueella toimivat.

Lavaa

Haastattelua lavalla

Haastattelua - Morten Lund

TV-ohjelmaa

Tech Crunch tuotti koko tapahtuman ajan häppeningistä mielenkiintoista monimediasisältöä verkkoon. Vaikka osa sisällöstä oli arvoltaan huulten heiluttelua ilmassa, oli erilaisissa fireside-chat ja haastattelu-sessioissa myös todellisia kultakimpaleita - mitkä antavat huomattavan paljon uutta sisältöä ja narratiivia ymmärrykseen siitä miten teknologiascene ja -sijoitukset toimivat. Erityisesti Morten Lundin haastattelu jäi mieleen.

Startup Alley yleiskuvaa

Startup Alley pakkasi ison joukon teknologiaan esitteleviä startuppeja pieneen tilaan. Toiset olivat paikalla vain yhden päivän – toiset kahden päivän ajan osana jonkun alueen paviljonkia.

Pelkästään hyvä idea ja hyvä teknologia ei nykymaailmassa riitä. Pitää osata myös markkinoida ja löytää teknologialle käyttötarkoitus, jolla voidaan ratkaista kustannustehokkaasti jonkun ongelma.

Alla muutamia poimintoja huomionarvoisista startupeista.

Rainbirdin kaverit

Ingen:io

Sisulabs

Rainbird, Ingen:io ja Sisulabs tarjosivat kaikki apua mielenkiintoiseen kenttään, eli älykkyyden tuomiseksi palveluihin. Koneoppiminen ja tekstin tulkitseminen olivat vuosia kallita tai tiettyä erikoisosaamista vaativia aloja – ja nyt ne tulevat hitaasti, mutta varmasti laajemmin saataville palveluna. Samaa teemaa oli esillä myös Alfresco Summitissa, missä tietyt toimijat olivat yhdistäneet tekstin tunnistusta, koneoppimista ja knowledge-graafia osaksi Alfrescoa.

Sightcorp

Hieman samaan kategoriaan kuului myös Sightcorp, joka toi konenäköä useampien saataville.

PQChat - turvaratkaisuja

PQ Solutions esitteli useita kyvykkyyksiä, jotka perustuivat huippuluokan salaukseen.

Moxtrademoa

Moxtralla oli omiin sovelluksiin integroitavissa oleva realtime-kollaboraatioympäristö.

Limdesk

Limdesk tarjosi Voip-palvelun yhdistävää servicedesk-ratkaisua.

Cloud cannon

CloudCannonilla oli uusi ote staattisten saittien päivittämiseen.

Bill forward

Bill Forwardilla oli uusiutuvien laskujen ( subscription tms. ) laskuttamisen ratkaiseva sovellus verkkokauppiaille.

Software Diagnostics

Software diagnostics

Software Diagnostics esittely softanalytiikka-ratkaisua, joka analysoi codebasen ja versiohistorian – tunnistaen ja visualisoiden mihin raha menee, missä on aktiivisuutta, missä on ylläpidollisia riskejä ja muita olennaisia metriikoita, jotka helpottavat isoissa hankkeissa liiketoiminnan kanssa keskustelua softasta.

Hardware alley

Hardware-puolella oli paljon mielenkiintoisia juttuja.

Maus

iPhone-kotelo joka ratkaisee solmuun menevien kuulokkeiden ongelman pysyvästi.

Trigger trap

Erinomainen kaukolaukaisin ja kontrolleri kameroille. Ts. mahdollistaa kameran operoinnin kännykän avulla, laukaisemisen äänen tai liikkeen perusteella ja paljon muuta. Tilasin itselleni.

Sensorberg

iBeacon sensoreita ….

Cubilog - home automation

Kotiautomaatiota…

PiTop

Raspberry Pi:stä tehty DIY-laptop.

Ja paljon muuta.

Randomia

Quiet Riots

Yleiskuvaa

Ruoka

Suomalaisia yrityksiä oli kourallinen osana Arctic Pavillionia.

Artic Pavillion

En kuvannut kaikkia, mutta nostan esimerkiksi tässä pari.

Cosmethics - suomalaisia

Cosmethics joka osallistui myös Startup Battlefieldiin.

Smarpshare

Smarpshare..

Screenful

Screenful.

Smarpsharea ja Screenfulia pitänee lähitulevaisuudessa kokeilla, vaikkei kummankaan ratkaisema ongelma ole tällä hetkellä itselläni mitenkään akuutti.

Suomalaisista yrityksistä ehkä mielenkiintoisimpia olivat kuitenkin kierrätettävää pakkausratkaisua tarjoava RePack ja pilvi.com – joka kehittää softaa, joka mahdollistaa perinteisille hostingprovidereidelle uudenlaista bisnestä diilaten pilvipalveluita ja omia palveluitaan pilvi.com:n työkalujen avulla.

Pilvi.com :lla on oma mielenkiintoinen potentiaalinen niche löydettynä ja mahdollisuus luoda erilaista ekosysteemiä pilviekosysteemien reunoille. Ei siis lainkaan hullumpi idea, jos sen saa toimimaan markkinoilla.

Tapahtuman startup-esittelyiden ja haastatteluiden lisäksi ohjelmassa oli Startup taistelukenttä, jossa joukko yrittäjiä kamppailee pitchauskisassa toisiaan vastaan – joutuen samalla osaavien tuomareiden haastateltavaksi ja arvioitavaksi.

Oli mielenkiintoista nähdä joukko erilaisia pitchauksia hyvin laajalta skaalalta – mobiiliaplikaatioista malaria-diagnosointiratkaisuun – sekä kuunnella/nähdä miten eri toimijat ko. pitchejä purkivat paloihin.

InstantApi

Microblink

Malaria

Giftgaming

Cosmethics

Voittajaksi selviytyi Crate.io - jonka tuote on opensource-pohjainen skaalautuva ja elastinen tietokantaratkaisu BigData ja cloud-käyttöä varten.

Crate

Crate.io - voitto

Crate

Tapahtuman jälkeen vetäydyin kentälle, missä olikin hyvin aikaa tehdä duunia loungessa ja miettiä kaikkea näkemäänsä.

Lounge

Duunia

Samppanja

Menu

Saapuminen yöllä

Startup-maailmassa on monenlaisia elementtejä ja ideoita, joista olisi hyötyä suurempien yritysten sisällä tai kanssa toimittaessa – mikäli sellaista tekemisen meininkiä ja luovaa tuhoa sallittaisiin organisaatioissa. Kaiken tekemisen ei tarvitse olla isoja hankkeita muutosjohtamisineen, vaan joskus voidaan lähteä liikkeelle nopeilla täsmäkokeiluilla ja oppia mikä toimii ja mikä ei.

Meille enterprise-ratkaisuiden kehittäjille on hyväksi pyöriä startup-maailmassa mukana ja pysyä tiukasti kärryillä siitä, miten disruptiiviset kyvykkyydet kehittyvät aivan nenämme alla. Siinä missä jotkut asiat ovat muutama vuosi sitten vaatineet isoja investointeja ja syvää niche-osaamista, voivat muuttua nopeastikin palveluiksi tai tuotteistetuiksi komponenteiksi, joiden käyttöönotto omaan ratkaisuun on Plug&Play-tasoa.

Palataan aiheeseen lisää Slushin jälkeen.