Olen joutunut muutamaan kertaan selittämään miten yritän edes jotenkin pitää elämän raiteilla, ja kuinka asiat on aina tehtävä todellisiksi suunnitelmiksi tai optioiksi kalenterin kautta.
Elämäni ei ole hirveän hektistä, monimutkaista tai vaikeaa. Mutta liikkuvia osia on silti sen verran, että pysyäkseni missään tavoitteissani on minun pakko suunnitella asiat kalenterin kautta niin töissä, treeneissä kuin myös vähäisessä muussa vapaa-ajassa - puhumattakaan sitten olemattomasta sosiaalisesta elämästä. Ja kaikki tämä, vaikka pelaan elämää easy-modella ilman lapsikatrasta, arkea hankaloittavia sairauksia ja monimutkaista perhelogistiikan organisointia.
Minulla on päivässä yhtä paljon aikaa kuin Beyoncella, mutta olen vain huonompi käyttämään sitä hyödyksi ja saamaan sillä jotain aikaa.
Yritän kuitenkin parantua.
Töissä ja nimenomaan työroolissa kipuilen sen kanssa, että miten saan suunniteltua arjen pyörimään niin että maker’s schedule ja manager’s schedule jotenkin toimisivat ( Paul Grahamin ikivanha kirjoitus aiheesta). Yritän tehdä työtä, jolla on tarkoitus ja mahdollistaa sen - että muut pystyisivät tekemään mahdollisimman hyvää työtä. Ja sen lisäksi yritän itse tehdä mahdollisimman laadukkaita kontribuutioita asioihin.
Näiden yhdistäminen ei ole hirveän helppoa ja ainoa mahdollisuus millä edes pystyn sitä yrittämään on asioiden aikatauluttaminen kalenteriin, ja järkyttävä priorisointi. Kaikkea ei ehdi - eikä pysty tekemään, saati oppimaan. On pystyttävä jotenkin keskittymään edes johonkin asiaan, ja selvittävä viikko kerrallaan, kuukausi kerrallaan tai sykli kerrallaan.
Minun on oltava oman kalenterini herra ja vartija, ja yritettävä järjestää sinne aika pakollisille ja muuten tarpeellisille palavereille sekä tapaamisille. Ja sen jälkeen saada mahtumaan keskittymistä vaativalle tekemiselle ja ajattelulle oma aikansa. Sekä aika uuden opiskelulle ja oppimiselle. Tehtävä on haastava ja tunnetasolla joutuu hyväksymään sen, että pystyy tekemään vain parhaansa - joka jää kauas siitä mitä itselleen on asettanut toiveeksi.
Samaan aikaan on pakko hyväksyä ja huomata, että oma keho ei enää kuljeta aivoja yhtä tehokkaasti eteenpäin ja enää ei pysty samaan tapaan tekemään pitkiä crunch-sessioita jonkin kiinnostavan asian parissa ja päästä asioista perille yhden viikonlopun aikana. On hyvä tunnustaa, ettei ajankäyttöä lisäämällä asiat eivät ratkea.
On onnistuttava näissä kalenteriaikojen puitteissa. Priorisoida ja järjestellä ajankäyttöä järkevämmäksi.
Treenikalenteri on toinen tärkeä elementti, joka rytmittää elämää ja pitää tomumajan jotenkin toimintakykyisenä. Tai toivottavasti ainakin hidastaa sen rappeutumista. Olen huomannut, että ilman kalenterointia kropasta huolen pitäminen on usein ensimmäisiä juttuja joka päätyy joustovaraksi. On helppo jättää lähtemättä ja treeni tekemättä.
Olen sen takia yrittänyt nyt opetella siihen, että laitan jotkin treenit kalenteriin ja pidän huolta siitä, että ne tapahtuvat edes suurinpiirtein. Kunhan palaan takaisin harjoitusohjelmien ja -ryhmien pariin, rytmittää valmennuksen ohjelma ja yhteiset treenit mukavasti arkea. Niiden ympärille on sitten helpompi aikatauluttaa työjutut, sekä muut toiminnot.
Ja samalla on helppo huomata, että kalenteroinnista ja suunnitelmista huolimatta monesti elämä ja arki yllättää - ja hyvät suunnitelmat jäävät vain suunnitelmiksi. Tässäkin suunnitelmat ja niiden toteutumisen seuraaminen auttaa. On helpompi rationalisoida, että kaikkea toivoa ei oloe vielä heitetty romukoppaan ja on parempi palata takaisin tekemisen pariin kuin jättää seuraavatkin treenit tekemättä.
Liityin pitkästä aikaa takaisin Helsinki Triathlonin helppoon treeniryhmään, jotta olisi edes jotain runkoa viikossa ja rytmitystä tekemiselle. Muuten kalenteriin on mennyt yksinkertaisen juoksuohjelman treenit, joita en sellaisenaan ole kuitenkaan saanut tai jaksanut suorittaa kovinkaan tunnollisesti. Mutta olen edes yrittänyt pitää jotain aktiivisuutta viikoissa yllä.
Joskus kesän lopulla ajattelin, että on ryhtiliikkeen aika ja olisi hyvä saada joka päivään tunti liikuntaa. Tavoite oli hyvä, ja ihan saavutettavissa. Mutta todellisuus on ollut enemmänkin 2 -4 tuntia liikuntaa viikossa.
Positiivista tässä on, että todellisuuden tunnustaminen on asioiden parantamisen alku.
Tie on tästä toivottavasti vain ylöspäin.
Parempaa ajankäytön suunnittelua ja rutiinia, jotta enemmän aikaa jää olennaisille jutuille.