Vuoden paras - Luomo 23.1.2014

Okei nyt saa nauraa, kun jo nyt olen sanomassa - että vuoden paras dinneri tuli koettua jo tammikuussa. Toisaalta jos olen väärässä, en malta odottaa - että mikä on se kokemus, joka lyö tämän kokemuksen laudalta.

Olin voittanut Table Onlinen kilpailussa kahden hengen illallisen Luomossa ja olimme henkisesti varautuneet jo pari viikkoa tähän iltaan. Ensimmäisen varauksen jouduimme perumaan sairastumisen vuoksi, joten valmistautumisaikaa oli ollut riittävästi ja odotukset olivat korkealla.

Edellisenä iltana olimme käyneet Munkkiniemessä Solnassa viiden ruokalajin erinomaisella illallisella, joten kaikki aistit olivat valmiina jatkamaan nautiskelua.

Saavuin ravintolaan kauppatorin kulmille hyvissä ajoin hieman ennen Satua. Ravintola sijaitsee käytännössä Pure Bistron yläkerrassa ja ihmettelinkin, miten en ollut pistänyt tätä asiaa aikaisemmin lainkaan merkille.

Ravintolan aula oli minimalistisen tyylikäs paikka odotella. Positiivinen puheensorina ja ihmisten ihastelut kuuluivat salin puolelta, kun salihenkilökunta toi heille annoksia - joten maltoin odottaa rauhassa siihen saakka, kunnes minut ehdittiin ottaa vastaan ja ohjata pöytään.

Satua odotellessa oli sopiva hetki nautiskella lasillisesta samppanjaa.

Odottellessa seurailin salihenkilökunnan toimintaa, muita asiakkaita - sekä annoksia joita pienenä virtana toimitettiin keittiön puolelta muille aterioitsijoille.

Ihastelin tarjoilun huomaamattoman kohteliasta ja tarkkaa toimintaa. Pienessä salissa mikä tahansa kohellus ja ylimääräinen toiminta kiinnittäisi epämiellyttävällä tavalla huomion, mutta Luomossa sellaisesta ei ollut tietoakaan. Toiminta oli tarkkaa ja melkein eleetöntä suorittamista, ilman vaivaannuttavaa pokkurointia tai liiallista rentoutta. Mikä tärkeintä – se sopi täydellisesti ravintolan ilmapiiriin ja rakennuksen arvokkaaseen ympäristöön.

Nämä muistiinpanot itse ruokalajeista ja suupaloista olisi pitänyt kirjoittaa heti ylös - tai jopa sanella nauhurille ravintolassa, koska jopa menua katsomalla on vaikea tai mahdotonta muistaa mitä kaikkea annoksissa olikaan.

Ensimmäisenä keittiöstä tuli hauskasti aseteltu sieniliemi ja sienisipsi – nimettynä sienikokeeksi.

Eihän tässä mitään järkeä ole, muuten kuin että tervehdys virittää erinomaisesti koko kokemukseen ja palvelee hienosti kaikilla aisteilla nauttimista. Pienet yksityiskohdat. Niitä ei välttämättä edes huomaa tai tietoisesti rekisteröi, mutta ne vaikuttavat ja merkitsevät paljon siihen fiilikseen.

Kaksi seuraavaa suupalaa menivät niin ohi, että en muista mistä ne koostuivat tarkasti. Ensimmäinen on menun mukaan “bresaola” - eli ilmakuivattua ja kypsytettyä lihaa.

Muistikuva on, että tämä ei ollut nautaa tai härkää - vaan jotain muuta lihaa. Olisikohan ollut vasikkaa.

Toinen suupala oli nerokas miniblini, mikä yhdisti blineissä tuttuja materiaaleja ja makuja. Väkisinkin nousi hymy huulille.

Ensimmäisten suupalojen jälkeen saapui myös ensimmäinen leipä ja voi.

Minusta oli hauska idea, että aterian aikana tarjoillaan vain tiettyjä erikoisia ja erilaisia leipiä. Ensimmäisestä leivästä jäi mieleen sen kuohkeus ja rapea sekä voinen pinta. Ehkä kyseessä oli jonkinlainen muunnelma focacciasta.

Eggs & Umami annos oli menun mukaan graavattua kananmunaa ja talvikurpitsaa, tarjottuna siitakesienistä tehdyn liemen kanssa.

Seuraksi oli paritettu Fleur de Lotus, minkä hedelmäisyys sopi erinomaisesti tämän annoksen kanssa.

Rauhallinen alku ateriaan ja makujen maailmaan oli oikein kiva, emmekä tässä vaiheessa vielä tienneet mitä kaikkea seuraavaksi vielä odottaa.

Uusi leipä.

Ja uusi viini saattelivat seuraavaa annosta.

Ålands Öring -niminen annos sisälsi kevyesti savustettua Ahvenanmaan meritaimenta, salaattia ja grillattua tomaattia.

Käytetyt ainekset eivät kuitenkaan kerro mitään siitä, miten hieno tämä annos oli ja miten hyvältä se tuntui suussa, kun eri maut maistuivat loistavasti yhteen. Ainekset onnistuivat kuitenkin säilyttämään samalla sellaisen makujen herkkyyden, että aikuisen miehen oli melkein pakko kuivata silmäkulmaa liikutuksesta.

Seuraavaksi tuotiinkin jo uutta viiniä, jossa siirryttiin Espanjaan.

Suloisella etiketillä koristeltu Llebre oli nimensä mukaisesti Tempranillo-pohjainen viinisekoitus. Nimi viittaa Tempranillo-lajikkeen katalaaninkieliseen nimeen Ull de Llebre, mikä tarkoittaa jäniksen silmää.

Viinin tulo pöytään sai luonnollisesti odottamaan liharuokaa - ja lihaahan sieltä tuli.

Ode to Saloniemi -niminen annos yhdisti kotimaista vuohta ja omenaa, maustettuna pään räjäyttävällä tavalla vuohenmaitokaramellilla.

Jep.

Pohdipa sitä.

Karamellia ja vuohen lihaa.

Se toimi. Ihan mielettömän hyvin.

Chabliksen kanssa siirryttiin toiseen pääruokaan, joka oli luonnollisestikin kalaa.

Herkullista haudutettua siikaa kvinoan ja siianmädin kanssa. Detaljeina mikäli muistan oikein annoksessa oli myös tuhkaa ja grillattua kurkkua.

Jär-kyt-tä-vän hyvää.

Mitä enemmän syömme loistavia hauduttamalla valmistettuja annoksia, sitä lähemmäksi tulee se hetki - että Satu antaa ostaa meillekin kotiin sous vide-laitteiston.

Seuraavaksi seurasi pieni suun raikastus: beet & rose.

Mikäli muistan oikein, annoksessa oli ruusun terälehdistä ja punajuuresta valmistettu jäädykkeen tapainen raikas annos.

En ole millään tavalla punajuuren ystävä, mutta tämä annos löysi tien sydämeen – samalla tavalla kuin American Barin punajuuri margarita.

Seuraavaksi käännyttiin taas punaisten viinien pariin.

Grenache antoi odottaa lihaisaa annosta ja sitä tuli.

Not Pulled Pork-niminen annos tarjoiltiin jännittävästi uunisellerin kanssa.

Hauska yksityiskohta annoksessa oli myös sian nahasta tehty pieni pala, joka toi välittömästi mieleen alkupalat Berliinissä Dos Palillosissa.

Herkullista.

Varsinaisten ruokien jälkeen alkoi jäähdyttely ja laskeutuminen takaisin maan päälle.

Lumipallo-niminen annos muistutti ulkomuodostaan Demossa nautittua vuohenjuustoa, mutta oli jotain muuta. Lähin arvaus muistin lokeroista on marsipaanin suuntaan fenkolin kanssa, mutta saatan olla täysin väärässäkin.

Seuraava annos tarjoiltiin suomalaisen viinitilan viinin kanssa.

Orange-things annos toi nimensä mukaisesta oranssia pöytään. Materiaaleina voikukkahunajaa, tyrniä ja porkkanaa.

Ylläolevaa kupillista nimitettiin muistaakseni ‘porkkanailmaksi’.

Viimeisellä viinillä siirryttiin Pohjois-Italiaan ja sitä päästiin nautiskelemaan helsinkiläisen suklaan kanssa.

En ollut aikaisemmin kuullutkaan, että Aleksanterinkadulla olisi suklaatehdas - mutta näin sitä oppii. Tehtaan takana on Tuukka Koski ja kumppanit, jotka ovat selkeästi lähteneet tekemään hommaa pieteetillä.

Vaikkei Levy-suklaata olekaan tullut tähän mennessä vastaan muuten kuin Luomossa, on pakko nostaa hattua tuollaiselle toiminnalle, missä ihmiset tekevät asioita intohimosta ja rakkaudesta lajiin.

Jos joskus jaksaisi itsekin näpertää yhtä kauniita annoksia.

Viimeisenä herkkupalana oli vihreät kuulat, jotka eivät olleet ihan sellaisia Fazerin kuulia.

Koska emme olleet halunneet tietää menun sisältöä etukäteen - vaan ruokalaji kerrallaan tarjoilun yhteydessä, pyysimme muistoksi menun – jotta tämänkin postauksen tekeminen olisi helpompaa, tai ylipäätään mahdollista.

Hauskasti taiteltu menu aukeni isommaksi arkiksi.

Loppudamage mahtavasta dinneristä oli ihan kiitettävä, mutta kyllä sen kaiken arvoinen.

On harmittavaa, ettei varallisuus tai tulotaso anna ainakaan vielä mahdollisuutta vierailla useammin tämän tason ravintoloissa.

Luomossa käynti oli todellinen kokemus, aivan samalla tavalla kuin parhaat käynnit Mange Sudissa, romanttiset dinnerit Sadun kanssa Demossa, Berliinissä maailmankuvan räjäyttänyt Dos Palillos ja niin edelleen. Näitä kertoja muistellaan kuukausia tai vuosia - ja ne asettavat sen referenssipisteen kaikille tuleville kokemuksille.

Kuten aikaisemmin ihmisille kommentoinkin, elämä on valintoja.

Toisilla on iso omakotitalo, etelänmatkat ja uudet autot, meillä lähiökämppä ja julkinen liikenne - sekä pieni omaisuus sijoitettuna näihin kokemuksiin.

Kiitoksia Luomo mahdollisesti tämän vuoden parhaasta dinneristä!