Normi-ilta

Kirjoitin juuri hetki sitten viinikarnevaaleista Mange Sudissa viime tiistaina. Tänä lauantaina vietimme vieraiden kanssa normi-illan – taas Mangessa. Käytännössä kävimme siis kokeilemessa samaa menua hieman eri variaatioilla ja osaksi eri viineillä.

Toimii!

Vaikka sali oli täynnä, palvelu pelasi ja keittiö toimi laadukkaasti sekä vauhdikkaasti. Ainakaan meidän annoksissa ei ollut missään vaiheessa mitään kritisoitavaa.

Pääruuat olivat tällä kertaa maksan sijaan härkää sienihöysteellä ja meriahventa sitruunapolentan kanssa.

Jälkiruokana tiramisu.

Nautiskelimme.

Meidän lisäksi monet muutkin näyttivät nauttivan.

Ja oli kiva huomata, että meidän poistuessa ravintolasta hieman ennen yhdeksää - oli vieläkin uusia asiakkaita tulossa sisään.

Karnevaalit ovat siis ilmeisen onnistuneet.

Mangen jälkeen suuntasimme perinteitä noudattaen American Bariin.

Vieraiden kunniaksi kysyimme, jos pullon avaus onnistuisi tänään sapelilla - ja meidän onneksi se ei ollut lainkaan ongelma. Itseasiassa illan aikana toinen ystäväseurueemme oli juhlistamassa kihlajaisiaan perhepiirissä American Barin puolella ja olivat meidän saapuessa poksauttaneet jo useamman pullollisen eri tavoilla: sapeli lappeellaan, sapelin kärjellä avaus ja viimein myös samppanjalasin jalalla pullon avaus.

Heidille jäi nyt muistoksi ja Mikkeliin vietäväksi pullon suu ja korkki.

Samppanjan jälkeen seurueemme nautti teehetkestä. Teatime punch-drinkki tarjoiltiin isossa kulhossa. Hendricks giniä, rooibos teetä ja bitteriä herkullisena – sekä sivistyneenä drinkkinä.

Illan loppuun vielä yksi negroni, ja siinä olikin sitten normi-ilta erinomaisessa seurassa.