Sport is Sirius -- lentämistä kokeilemassa

Vain lyhyen matkan päässä Helsingistä, aurinkoisessa Pyhtään kuningaskunnassa - sijaitsee odottamattoman hauska liikuntakeskus Sirius Sport Resort.

E18-tien vieressä sijaitsevaan Siriukseen ajaa omalla autolla Helsingistä tunnissa tai bussilla parissa tunnissa.

Viattoman näköinen rakennus kätkee sisäänsä hurjat hupivimpaimet, jotka ovat uniikkeja Suomessa.

Lentotunnelin…

Sekä kaksi surffiallasta.

En ole koskaan ajatellut, että surffaus olisi juttuni - varsinkaan kun en ole ollut kotonani myöskään skeittilaudan tai lumilaudan päällä. Katsellessani muiden kamppailua altaassa virtaavassa vedessä olen vain entistä varmempi siitä, että vettä ehtii virrata vielä paljon ennen kuin vedän pukua päälle ja hyppään altaaseen.

Lentotunneli – tai siis putki – on taas ihan oma juttunsa ja ei kai ole ketään, joka ei jossain vaiheessa olisi miettinyt ja pohtinut laskuvarjohyppäämisen kokeilua. Ohjaajien ja osaavien lentäjien suorituksia katsellessa syttyy viimeistään himo ja halu: mäkin haluan osata liidellä noin vaivattoman näköisesti!

Sattumalta meidän käyntikerrallamme hieman meitä ennen oli lentovuorossa laskuvarjohyppääjiä - jotka olivat selkeästi tulleet Pyhtäälle treenaamaan kuvioitaan. Oli jännittävää nähdä osaavia liitelijöitä tekemässä temppujaan.

Lentovuoroa ennen oli hyvin selkeä opetustuokio, jossa suullisesti käytiin opettajan toimesta läpi mitä putkessa tehdään ja miten saadaan kalliista lentominuuteista eniten irti.

Etukäteen olimme katsoneet youtubesta joitain aiheeseen liittyviä videoita, jotta aivoissa olisi edes jonkinlainen mielikuva siitä - että mistä lentämisessä putkessa on kyse. Olikin huvittavaa kuulla, että yleensä parhaiten lentokokemuksessa selvisiävät sellaiset joilla ei ole mitään ennakko-ohjeita mielessään.

Ensimmäistä kertaa varten ohjeistus tiivistyikin muutamaan yksinkertaiseen asiaan:

  • turvallisuus

  • kuinka siirtyä putkeen kaatumalla ja kuinka poistua putkesta

  • käsien ja jalkojen asento

  • rentoutuminen

  • merkit joilla opettaja kommunikoi putkessa

Opettajan asenne oli erinomaisen rento ja painotti sitä, että kokemuksta ei kannata stressata - sillä ensimmäisen kerran tarkoitus on kuitenkin saada vasta tuntumaa lentämiseen ja kiinni perusteista. Mitä tahansa voi tapahtua, mutta opettaja pitää putkessa oppilaasta huolta – ohjaten ja korjaten asentoa tarpeen mukaan.

Opetustuokion jälkeen odottelimme ravintolan puolella meidän lentovuoromme alkua ja saatoimme ihailla miten muodikkailta näytimmekään lentovarusteet päällä.

Ja entä sitten se lentäminen?

Ihan. Törkeän. Siistiä.

Ja sairaan vaikeaa.

Oman kropan kontrollointi on oikeasti haastavaa, kun ei ole mitään visuaalista palautetta siitä missä asennossa jalat ovat ja mitä oikein tapahtuu. Tunnelissa ei ole kovin paljon tilaa telmiä ja virheasento kostautuu nopeasti niin, että löydät itsesi läheltä seinää.

Videon perusteella oli helppo nähdä omat virheet ja ymmärtää missä on seuraavia kertoja varten parantamisen varaa. Vaikka ajattelin ja luulin, että jalat olisivat olleet halutulla tavalla koukussa – olivat ne suurimman osan ajasta aivan liian suorassa ja saivat ilmavirran painamaan minua eteenpäin. Samoin käsien asennossa olisi ollut korjaamisen varaa, ja vaikka opettaja useita kertoja käskikin rentoutumaan ja korjaamaan asentoa – ei se siinä kesken suorituksen ollut niin helppoa.

Muistoksi kokemuksesta jäi Sirius Sport resortin toimesta otettu laadukas video, kavereiden kuvaamat kännykkäkameravideot sekä sammumaton halu kokeilla tunnelihäröilyä uudestaan.

Flying is Sirius!